4.5.2017

MUSTAVALKOINEN NEW YORK-TIIKERI

Mikä siinä aina on että vaikka iltavuoro alkaisi kuinka myöhään tahansa ja aamusta päivään olisi aikaa vaikka muille jakaa tulee aina kiire. Heräsin tänään kymmeneltä ja ajattelin että mähän ehdin tehdä vaikka mitä. Piti käydä hakemassa postipaketti ja ties mitä muuta. Mitä sitten olen saanut aikaiseksi? Katsoin jakson Once upon a timea ja Skamia, sain heitettyä jonkinlaiset duuniin kelpaavat rytkyt niskaan ja toivottavasti tämän postauksen ehdin julkaista. Noh, vaikka tämän päivän alku nyt kusahti reisille niin kai sitä välillä saa laiskotella vaikka duunit alkaa vasta kolmelta. :D

Kävin eräänä päivänä Omenassa ja samalla reissulla sain aikaiseksi ikuistettua asukokonaisuuteni. Miten musta tuntuu että olen ravannut kyseisessä kauppakeskuksessa viime aikoina koko ajan... Ja uusi reissu täytyy lähipäivinä tehdä sillä tilasin Zaralta täydellisen nahkatakin ja se on nyt noudettavissa myymälästä. Toki uuden hienon takin vuoksi nyt matkustaisi vaikka maailman ääriin. ;)

Kyseisenä päivänä luotin mustavalkoiseen eikä muualta asustani muuta löytynytkään, mitä nyt vähän sinisen hohtoa aurinkolaseistani. Versacen ja H&M:n yhteistyömalliston kreisit mustavalkoiset housut ovat ehdottomasti yhdet ultimaattiset lempparipöksyni ja ne koristivat koipiani tuona päivänä. Jysäytin ylleni ylipitkän t-paidan ja muuta mustavalkoiseen teemaan sopivaa. Ainiin ja onpa hauskaa, ostin ton mustan nahkatakin jo aikoja sitten Zarasta mutta olen odottanut kevättä että saisin sen käyttöön. Selässä tiikeri ja kaikkee. COOL.

kengät Primark / housut Versace for H&M / t-paita ja pitkähihainen H&M /
nahkatakki Zara / laukku Mango Man / aurinkolasit Ray Ban
 
Mulla on tällä hetkellä maailman suurin hiuspaniikki. Olen totaalisen kyllästynyt hiuksiini ja lähetinkin eilen parturilleni SOS-viestin. Hän lupaili mahduttaa mut kalenteriinsa ensi viikolle ja sitten alkaa tapahtua. Mulla on jo pieni aavistus siitä mitä tuleman pitää muttei mikään ole vielä satavarmaa. Sen voin kuitenkin arvata että kyllä siinä leuka jos toinenkin auki loksahtaa kun uudistan hiukseni. Pidän teidät ajantasalla tästäkin operaatiosta ja julkaisen sitten täällä ensimmäisenä kuvia uudesta lookistani kun sen aika koittaa. Mutta nyt mun on pakko pistää hippulat vinkumaan. Niin siinä kuitenkin käy että pyörin himassa kuin puolukka missäkin ja lopulta pingon hikisenä junaan. Noh, yrittänyttähän ei laiteta vai miten sitä sanotaan. Palataan, ihanaa päivää sulle. ♥
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Mä näin sut omenassa vähän aikaa sit , mut en uskaltanu tulla häiritsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No rohkeesti vaan vetämään hihasta jos siltä tuntuu :)

      Poista