23.10.2016

DIY NIITTILIIVI & TUUNAUSVINKKEJÄ

Vaatteiden tuunaileminen on sitten hauskaa puuhaa. Mulle käy usein niin että jokin vaatekappale jää käyttämättä ja pienellä vaivannäöllä siihen saa ihan uutta särmää. Mainitsinkin tuossa muutama postaus takaperin löytäneeni niittejä laatikoideni kätköistä ja siitähän se ajatus sitten taas lähti. Olen vuosien varrella tuunaillut niiteillä muunmuassa niin kengät, laukun kuin bleiserinkin. Tällä kertaa piristin mustan nahkaliivini ilmettä ja ikuistin operaation kuviksi.

Mitään rakettitiedettä niiteillä tuunailu ei suinkaan ole mutta kärsivällisyyttä siihen kyllä vaaditaan. Ajattelin myös jakaa muutamia vinkkejä niitteihin liittyen sillä olen niillä tuunaillut useasti. Kenkien tuunaus oli aikamoinen operaatio ja siinä jouduin turvautumaan porakoneeseen mutta oikeastaan kaikista niittioperaatioistani olen selvinnyt naskalilla, ruuvimeisselillä ja tietenkin niillä niiteillä.

Tarvitset tietenkin myös sen tuunattavan vaatekappaleen ja kuten edellä mainittu, tällä kertaa käsittelyyn pääsi vuosia vanha nahkainen liivini. Mä rakastan nahkaa ja niittejä joten mikäs sen mahtavampaa kuin yhdistää nämä kaksi elementtiä. Teen yleensä suunnitelmat päässäni ja sen pidemmittä puheitta ryhdyn tuumasta toimeen. Siinä niittejä kiinnitellessä on kyllä hyvin aikaa pohtia seuraavaa siirtoa. ;)
 
Tajusin nahkaliiviä tuunaillessani että aina kun tuunaan niiteillä, valitsen jollain tavalla tavallista hankalamman vaatteen. Nahka ei tosiaan ole mitään heppoisinta materiaalia joten reiän saaminen siihen vaatii vähän enemmän töitä mutta ei siinä mitään sen kummoisempaa ole.
 
Naskalilla painetaan reikä tietenkin siihen kohtaan mihin niitti halutaan kiinnittää. Jos naskalia ei löydy, sakset ovat hyvä ystävä. Välineestä huolimatta kannattaa aina olla varovainen ettei jysäyttele sormia auki. Kannattaa myös huomioida se ettei vahingossa tee reiästä liian suurta sillä siitä saattaa seurata se ettei niitti peitä reikää ja se ei näytä hyvältä.
 
Kun reikä on tehty, pujotin siitä läpi ensin niitin alaosan mihin tämän jälkeen kiersin niitin kiinni. Pyrin aina siihen että kiinnitän niitit oikeasti hyvin enkä vaan niin tai näin, sillä sekös vasta ärsyttäisi kun niittejä sinkoilee kaupungilla pois vaatteista. Kun niittiä on kierretty kiinni sormivoimin, kiristän sitä vielä ruuvimeisselillä tiukemmalle jotta se pysyisi kunnolla kiinni.
 
Tätä rei'itys-ruuvausmetodia tehdään niin kauan kunnes kaikki niitit ovat paikoillaan siellä minne ne haluat. Kerrassaan ihanan simppeliä! Itse suosin juuri ruuvilla varustettuja niittejä ja niitä suosittelen aina jokaiselle joka meitsiltä kyselee niittituunailuista. Ne saa juntattua kunnolla tuunattavaan kohteeseen kiinni ja voin kertoa että pelkillä hakasilla varustetut niitit eivät kuuna päivänä olisi pysyneet missään tuunaamassani jutussa.
 
Toki jos vaikkapa kangaskassiin alkaisin niittejä kiinnittelemään niin silloin luottaisin niitteihin mitkä kiinnitetään niiden omilla hakasilla. Mutta jos materiaali on yhtään paksumpaa kannattaa luottaa ruuvin voimaan. Jos kenkiä suunnittelee niiteillä tuunaavansa, kannattaa valita niittejä joissa ruuvin alaosa on litteä etteivät ne purista jalkaa ja tunnu epämukavilta kävellessä.
 
Yhdeksänkymmentäneljä niittiä myöhemmin olin valmis operaatiossani ja oli aika ihastella valmista lopputulosta. Yhdistelin häikäilemättömästi hopeisia ja kultaisia niittejä keskenään.
 




Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja kuten aikaisemmin sanoin, pidän siitä että pienellä ja yksinkertaisella vaivannäöllä saa vaatteeseen tai asusteeseen aivan uutta ilmettä. :) Lisäksi se on mahtava tunne kun joku kehuu ylläsi olevaa asiaa, kysyy että mistäs noin siistin jutun olet hankkinut ja voit kertoa tuunanneesi sen aivan itse.
 
Joten äkkiä tuunaamaan, varsinkin jos nurkissasi lojuu jotain mitä et ole aikoihin käyttänyt. Lupaan että se saa varmasti piristysruiskeen ja pääsee mukaan vaateseikkailuihisi mitä pikimmiten. ;)
 
 

2 kommenttia:

  1. tulipas hieno liivi :) hyviä vinkkejä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia :) Ei kestä, kiva jos vinkit on hyödyksi!

      Poista