14.2.2016

SUURI SYDÄN KASSISSA

Juhuu! Ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle. :) Seuraavaksi seuraa yksi maailman kliseisimmistä lauseista, joten varaudu. Mulla ystävänpäivä on joka päivä ja elämässäni on mielettömän ihania ystäviä joista en voisi olla kiitollisempi. Otin varaslähdön ystävänpäivään eilen ja vietin mielettömän hauskan illan ystäväni kanssa. Olen koko viikon levittänyt ympärilleni rakkauden sanomaa uuden kangaskassini ansiosta. Satuin juuri viikon alussa sopivasti talsimaan Tigeriin ja ryntäsin kassalle ihanaa suurella sydämellä varustettua kangaskassia heilutellen. Päätinkin että käytän tätä kyseistä kassia koko ystävänpäiväviikon ja näin teinkin. Okei, oli välissä yksi poikkeus kun en voinut kassia olallani heilutella koska satoi lunta ja räntää vaakatasossa enkä halunnut tavaroideni kastuvan. :D

En oikein välitä kirkkaanpunaisesta vaatetuksessa mutta kyllähän sitä nyt tähän rakkauden väriin on ystävänpäivän takia sonnustauduttava. ;) Olen muuten todella innoissani ilmojen lämpenemisestä sillä pikkuhiljaa voi alkaa käyttää kevyempiä takkeja ja ulkoilutinkin ensimmäistä kertaa täydellistä nahkatakkia minkä ostin taannoin Zaran alennusmyynneistä. Henkilökohtaisesti en jaksaisi enää lunta. Mene pois typerä valkoinen asia. Kyllä se kevät sieltä saapuu vaikka varmasti monta takatalvea joudumme kärsimään, haha. Kyllä mä uskon siihen että tämä rakkauden lämpöä hehkunut asukokonaisuuteni vähän lunta ympäriltäni sulatti.

kengät Henry's / housut ja takki Zara / paita ja huivi H&M / kangaskassi Tiger / aurinkolasit Bershka
 
Sain muuten Ninalta myöhästyneenä joululahjana maailman täydellisimmät Disney Vanssit! Kengistä puheenollen, aion huomenna ennen töitä rynniä Zaraan ostamaan parit kengät palkkapäivän kunniaksi. Ja voinhan mä tekosyynä käyttää sitäkin että olen niin mahtava ystävä. JOO. Myöhäinen ystävänpäivälahja itselleni, miten mahtavaa! ;)
 
 

6 kommenttia:

  1. hyvää ystävänpäivää sullekkin! =)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEH, onneksi ystävänpäivä on joka päivä... Samoin :D <3

      Poista
  2. Aivan ihana asukokonaisuus. Tykkään tykkään tykkään. Komea ja tyylikäs kertakaikkiaan.

    VastaaPoista