27.11.2015

TEEKUTSUT TARKOITTAA VAAN YHTÄ ASIAA...

Ja se asia on tietenkin Hullun Hatuntekijän bileet. ;) Postasinkin sekä snäppiin että instaan muutaman kuvan mystisistä Liisa Ihmemaassa-kuvauksista ja ajattelin nyt kertoa tarkemmin tästä kivasta päivästä. Viime viikon maanantaina mulla oli oikein "toivottu vapaapäivä" sillä koko päivä aina aamusta iltaan vierähti näiden kuvauksien parissa. Mua pyydettiin mukaan erään koulun isoon valokuvaus-projektiin missä ryhmien tehtävinä oli ottaa kuvia erilaisissa valotilanteissa. Aloitettiin valmistautuminen jo ajoissa vaikka meidän kuvia räpsittiin keinovalossa vasta kun ulkona oli pilkkopimeää. Työryhmä oli iso; löytyi niin maskeeraaja, puvustaja kuin monen monta valokuvaajaa joilla kaikilla oli oma tehtävänsä. Otettiin kuvat siis ulkona ja työryhmä oli kyhännyt mielettömän hienot lavasteet täydellisille teekutsuille. Oli paljon valoja eri väreissä ja savukone tuomassa kuviin salaperäistä satumaisuutta.

Kuten kaikki varmasti hyvin tietävät, mulla on Hatuntekijän asu jo omasta takaa joten sen kummoisempaa stailausta en tarvinnut. Päätettiin puvustajan kanssa kuitenkin lisätä muutama härpäke rusettiin ja aseteltiin timanttisormus hanskojen päälle säihkymään. Kuvauksien idea ei ollut kopioida Tim Burtonin luomaa satumaailmaa vaan se toimi lähinnä inspiraationa. Oma maskini oli tällä kertaa todella paljon hillitympi kuin normaalisti on totuttu näkemään kun olen tätä hahmoa esittänyt niin töissä kuin vapaa-aikananikin. Olen aina into piukeana kaikesta tällaisesta roolihahmoihin ja naamiaisasuihin liittyvästä joten ei tarvinnut meikäläiseltä kahta kertaa kysäistä lähdenkö projektiin mukaan. Onneksi lähdin sillä päivä oli todella hauska. :) Tässä hieman sneak peek-kuvia pitkästä kuvauspäivästämme. ;)

En kertakaikkiaan malta odottaa sitä hetkeä kun pääsen käsiksi kuviin. Ja heti kun tämä päivä koittaa, pamautan niitä teidänkin nähtävillenne sillä luvassa on mieletöntä jälkeä. Otettiin sekä ryhmä- että yksilökuvia ja meikäläinen muunmuassa kiipeili teekuppien seassa pöydällä ja saattoipa yhdessä kuvassa olla kätösissäni alkoholilla hivelty asia mikä tuikattiin tuleen kun kuvia alettiin räpsiä.. :D
 
Nyt tämä hassuttelija jatkaa viikon ainoasta vapaapäivästään nauttimista. Ihanaa viikonloppua kaikille, kuulemisiin. ♥
 
 

2 kommenttia:

  1. vähänkö siistin näköstä ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !!! Ootappa vaan kun kohta jysäytän ilmoille valmiit kuvat. ;)

      Poista