21.10.2014

VALOKARNEVAALI 2014 @LINNANMÄKI

En oikein tiedä miten tämän postauksen aloittaisin. Mulla nimittäin on todella haikea fiilis ja samanaikaisesti olen todella onnellinen. Haikea fiilis johtuu tietenkin siitä että Linnanmäki sulki sunnuntaina porttinsa tämän vuoden osalta, silloin oli Valokarnevaalien viimeinen päivä ja meikäläinen joutui jälleen jättämään hyvästit Suomen ylivoimaisesti parhaalle huvipuistolle. Onneksi vain toistaiseksi. ;) Onnellisuutta elämään tuo se että olin eilen ottamassa ensimmäisen tatuointini ja voin kertoa etten olisi ikinä osannut edes haaveillakaan näin upeasta tatuoinnista. Ennen tatuoinnin paljastamista palataan kuitenkin Valokarnevaalien tunnelmaan.

Viiletin ympäri huvipuistoa milloin minkäkin näköisenä. Löytyi pelleä, Dr. Lovea, sirkustirehtööriä ja tietenkin ylivoimainen suosikkini Hullu Hatuntekijä jota on nähty seikkailemassa bloginkin puolella useasti. Valokarnevaalien pukujen osalta henkilökohtainen huipentumani oli viime lauantai jolloin vietettiin satupäivää ja sisäinen Hatuntekijäni pääsi valloilleen. Oon tätä ennenkin hokenut mutta mä niin rakastan kyseistä hahmoa. Pitkin viikkoa sain mielettömän ihanaa palautetta, eniten kuitenkin juuri Hatuntekijän asustani. Useat kertoivat muistavansa minut edellisiltä vuosilta enkä voi edes laskea kuinka monta kertaa ihmismassojen suusta kaikui kehuja ja kuinka monta päätä kääntyi katsomaan kun talsin pitkin Linnanmäen tunnelmallisia katuja. Tiivistetään se nyt vaikka näin että ihan sydäntä lämmitti. Tänä vuonna sain seurakseni myös upean Herttakuningattaren kun ihana Isabella sonnustautui kyseiseksi kuninkaalliseksi satuhahmoksi.

Kävittekö te Valokarnevaaleilla? Mikäli kävitte niin bongasitteko sieltä esimerkiksi Hullua hatuntekijää? ;)
 
 

7 kommenttia:

  1. Mä kävin sulta jo ennakkoon kyseleen, milloin hatuntekijä nähdään. Sit lauantaina ja sunnuntaina kiertelin ja etsin, mut en löytänyt sua. Onneksi näin muita sun asuja ja nyt upeat kuvat. Mukavaa syksyä ja ihana kun jaksat piristää ympäristöä :)

    VastaaPoista
  2. Lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä. Bongasin sutkin pelikojun luota. Toi asu on mahtava ja siihen on varmasti nähty vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivottavasti viihdyit. :) Kiitos tosi paljon. <3

      Poista
  3. Toi asu on vaan niin mahtava! :D Upeita kuvia niin susta kuin Lintsiltä muutenkin.

    Huui tatuointi kuulostaa hyvältä, postaat toivottavasti pian siitä (haluun nähdä millanen siitä tuli!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos hurjasti Linda. <3 No eikös kuulostakin ja näyttää varsinkin. ;) Lupaan postata mahdollisimman pian tatuointitarinaa!

      Poista
  4. Bongasin sut kesällä, mutta harmi että tää asu jäi näkemättä. Käytiin valokarnevaaleilla ekaa kertaa ja oli kyllä upeeta! <3

    VastaaPoista