30.9.2014

IN THE STREETS OF BARCELONA

Meikän ja ystäväiseni Ninan ensimmäinen päivä Barcelonassa ehti edetä viime postauksessa Antoni Gaudin suunnitteleman Casa Milàn hassujen muotojen ihmettelyyn mistä se jatkui kauniita katuja talsien kohti samaisen herran suunnittelemaa La Sagrada Família-kirkkoa joka on ainakin turistien määrästä päätellen kuuluisin nähtävyys kaupungissa. Mä rakastan koko sydämeni pohjasta liikkua kävellen ulkomailla, näin saa todella paljon irti ja ehtii rauhassa ihmetellä mitä mielen ikinä tekeekin. Voi halutessaan pitää pieniä taukoja, pysähtyä ottamaan parit kuvat kauniilla kadulla eikä oikeastaan ole kiire mihinkään. Päästiin ilman minkäänlaisia kommenverkkejä vai pitäisikö sanoa eksymisiä perille ja kyllähän se kirkko oli aika vaikuttavan näköinen.

Aikamme ihmeteltyämme aloimme siirtymään kohti seuraavaa kohdetta, ihan jo senkin takia että epäilyttävät tummat sadepilvet alkoivat vallata taivasta mutta onneksi vettä vain hieman tihutti eikä kastuttu läpimäriksi. Casa Battló oli rakennus mitä kohden suunnistimme. Köpöttelimme kaduilla ja poikkesimme muutamissa kaupoissa. Ostin Bershkasta maailman päheimmän takin ja t-paidan. ;)

Ennen kuin suuntasimme La Ramblalle eli kävelykadulle, pysähdyimme Plasa de Catalunyan suihkulähteiden katveeseen. Tässä vaiheessa päivää pohdimme mihin mennä tyydyttämään näläntunnetta ja kyllähän siihen viinihampaan kolotukseenkin täytyi jotain apua saada. :D Lähdettiin siis kävelemään La Ramblaa pitkin pikkuhiljaa kohti satamaa, katseltiin kojuja ja yritettiin päästä eteenpäin ihmisvilinässä. Ei kerrassaan mitään toivoa että siellä olisi saanut otettua hienoa kuvaa koska ihmisiä vain rynni joka puolelta. Eikä jaksettu nähdä vaivaa räpsiä kuvia, ei varmasti olisi erottanut edes koko kävelykatua heilahtaneiden ihmismassojen seasta.. Jossain vaiheessa päätettiin poiketa Ramblalta ja päädyttiin Placa Reial-nimiselle aukiolle jossa etsittiin miellyttävä ravintola.
 
Aina välillä syömisemme lomassa päivittelin Ninalle että miksi hitossa kaikki ihmiset kuvaavat jotain random-katulamppuja jotka olivat keskellä aukiota. Huvittavintahan tässä on se etten juuri sillä hetkellä muistanut itsekin kirjoittaneeni muistiinpanoihini näistä katulampuista jotka ovat myös Gaudin käsialaa.. No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, hah. Syöpöttelytuokion jälkeen palattiin takaisin kävelykadulle ja tallusteltiin sen päähän mistä satama-alue alkaa.
 
Koko päivän viipotettuamme siellä sun täällä ilta alkoi kolkutella ovella. Hissukseen suuntasimme hotellille jossa otimme rennosti, kuuntelimme musiikkia ja selailimme päivän mittaan räpsityt kuvat läpi. Ensimmäinen päivämme oli todella ihana! :)
 
Toisena päivänä meille kävi pienoinen meistä riippumaton takaisku. Mistä on kyse?!
Se selviää seuraavassa osassa sarjassamme seikkailut Barcelonassa. ;)
 
TO BE CONTINUED..
 
 

2 kommenttia: