12.10.2013

CRAZY DAYS

Vietin eilen oikein rennon syyspäivän Tapiolassa. Hypättiin ystäväiseni kanssa bussiin ja huristeltiin määränpäähämme. Käytiin tukahduttamassa huutavat nälkämme minkä jälkeen tallustelimme kohti Hulluja päiviä nauttien ihanista syysmaisemista. Itse en ole kyseisen tapahtuman suurimpia faneja mutta siellä tulee silloin tällöin kierreltyä, usein kuitenkin kavereiden ehdotuksien seurauksena.

Katsoin edellisenä päivänä huvin vuoksi katalogia ja huomasin perjantaina myyntiin tulevan kameran jalustan. Olen harkinnut kyseisen kapistuksen ostoa ikuisuuden ja hinta oli neljän kympin tienoilla joten ei paha alkuunkaan. Myyjän esitellessä mallia selvisi ettei se ehkä ollut ihan paras mahdollinen meikäläisen tarpeisiin jo kolmenkymmenen senttimetrin korkeutensa puolesta. Viimeistään siinä vaiheessa kun naikkonen kertoi sen soveltuvan "kiinnitettäväksi puunoksalle" sekä "kallion kielekkeen koloihin roikkumaan" kerroin ystävällisesti harkitsevani asiaa ja poistuin paikalta huvittuneena ainoastaan kaksi elokuvaa kourassani.

Ostin leffojen lisäksi kaksikymmentäviisi turkoosia henkaria Tigeristä, Hennesistä niittipussukan ja boxerit David Beckhamin mallistosta. Harmi vain ettei futaria saanut kaupan päälle...


kengät, farkkupaita, takki, kaulahuivi ja hattu H&M / housut Bershka /
aurinkolasit Topman / laukku Zara

Syksyiset kadut ja ruskaiset puut, oi että mä rakastan tätä aikaa vuodesta.
Meitsi painelee nyt töihin, muistakaa nauttia syksystä sillä niin teen minäkin. :)
 

6 kommenttia:

  1. Sulla on todella hieno blogi! Kuvat on selkeitä ja raikkaita, ja muutenkin blogisi on hyvin luettava! Lempiblogini :) Ajattelin kysyä meikkaamista, 1. Kauan sinulle menee aikaa meikkaamiseen? 2. "hutasetko" meikkivoiteen naamaasi, vai käytätkö enempi aikaa siihen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon ihanasta kommentista! :) Aika rutiinilla mennään jo, mitäköhän siihen menisi kokonaisuudessaan.. Ehkä vartissa selvitään, meikkivoiteen levittämisen jälkeen odotan hetkisen, sen jälkeen puuteria päälle ja aurinkopuuterilla viimeistellään. Riippuu päivästä ja kiireestä, joskus hutaisen ja joskus käytän hieman enemmän aikaa. Pyrin kuitenkin aina mahdollisimman tasaiseen lopputulokseen :)

      Poista
  2. Mitä huulikiiltoa käytät?

    VastaaPoista
  3. Voisitko tehdä postauksen johon olisit ottanut kuvia itsestäsi missä näytät mieheltä? :)

    VastaaPoista