21.1.2013

TUKKANUOTTASILLA

Toissapäivänä koitti jälleen hetki kun oli aika vetäistä hiusväri esille kaapin perukoilta syynä päässä rehottava juurikasvu. Hälyttäessäni siskoni värjäysapuun, kuului puhelimen toisesta päästä kysymys väritoiveesta. "No punainen tietysti" kajahti suustani kuin apteekin hyllyltä konsanaan. Aloin tässä miettimään että tosiaan, mullahan on ollut punainen kuontalo jo todella kauan enkä oikeastaan ole edes harkinnut muita vaihtoehtoja mikä on melko harvinaista kun musta on kyse. Nyt kuitenkin tajusin että olen jo pidemmän aikaa jollain tavalla halunnut jotain muutosta pehkooni. Ei sillä että punaisissa mitään vikaa olisi, rakastan näitä hiuksia mutta vaihtelu tunnetusti virkistää ja punaisiin voi aina palata jos alkaa kaduttaa.

Nyt on aika nostaa tukka pöydälle ja kysyä neuvoa arvovaltaiselta lukijaraadilta eli teiltä.

Olen saanut kommentteja siitä kuinka minun pitäisi vaihtaa hiusvärini jälleen ruskeaksi, jotkut toivovat radikaalia muutosta mustaan kun toiset taas haaveilevat näkevän pääni blondina ja samanaikaisesti joku haluaa minun pysyvän punapäänä.
 
Eiköhän pamauteta hiusgallup pystyyn? ;) Mielipiteet ovat erittäin tervetulleita!

50 kommenttia:

  1. ihania kuvia :D ehdottomasti punanen, se on sun tavaramerkki!

    VastaaPoista
  2. Tumma tai ruskea! Sopii sulle TOOSI hyvin :)

    VastaaPoista
  3. miten sulle voi sopia kaikenväriset hiukset?! ite tyksin eniten ruskeista :)

    VastaaPoista
  4. ruskea ehdottomasti! :D

    VastaaPoista
  5. Oon sitä mieltä että vaihtelu virkistää ! (:
    Tykkään ehkä eniten blondeista, mutta ruskeetkin ois taas tosi kivat.. hmm aika vaikeeta valita ! :D

    VastaaPoista
  6. Ruskee ehottomasti t minttu!!!!!

    VastaaPoista
  7. Nuo punaiset on kyllä niin sua ja tosi ihanat, mutta vaihtelu virkistää eikös? ;)
    Joten mää oon tuon vaaleanruskean kannalla!! Koska mustat on ehkä vähän turhan mustat (ja synkät!) ja blondit nyt vähän liian blondit eli sellaiset keinotekoiset.. :) Nuo ruskeat taas sopii sulle tositosi hyvin! Tuli nyt suoraa tekstiä, mutta kommentteja halusit nii täältä pesee! ;)

    VastaaPoista
  8. ruskea tai musta!!! vaikka punainen on kiva, niin vaihtelu nostattaa myös mielialaa. :)

    VastaaPoista
  9. Punaiset, näyttää kuvissakin parhailta! :)

    VastaaPoista
  10. jos mä saisin päättää värjäisin sun hiukset ehdottomasti ihan platinablondeiks, ja koska tykkäät vaihtelusta ja kaikesta jännittävästä niin siihenhän sais suoraväreillä ja hoitoaineilla kaikkee kivaa vaaleanpunaista ja sinistä yms taiottua... 8) pliis harkitse tätä ideaa, lupaan et näyttäisit ihan mielettömän hyvältä!

    VastaaPoista
  11. Tumma tai ruskea! Näyttää ehottomasti parhaimmalta =)

    VastaaPoista
  12. Eiiii! Punaset hiukset on niin sua!!

    VastaaPoista
  13. Musta sulle sopis parhaiten tummat, ruskeat tai ihan tositummat. Sopivat kauniisti ihosi sävyyn, korostaa silmien väriäs ja kaventaa kasvoja :) ihanaa kun olet kirjotellut nyt niin usein, rakastan sun blogia :)

    VastaaPoista
  14. blondit tai ruskeet

    VastaaPoista
  15. ruskea. luonnollisin ja komein väri miehelle ;)

    PLIIS elä ainakaan blondeiks, ne ei käy yhtään!!

    VastaaPoista
  16. punaiset tai ruskeet! muut ei musta oikeen edes sovi sulle :||

    VastaaPoista
  17. Musta tai ruskea! :)

    VastaaPoista
  18. Haluisin niin nähdä sut ihan tummilla hiuksilla! Mutta jos pelkäät, että menee liian emoiluksi se tumma sävy yksin tai että kyllästyt siihen nopeesti, niin pyydä siskokultaa taikomaan sinne sekaan jotain jännää. Tai sitten teet kompromissin etkä hylkää sun tavaramerkkiväriä vaan nappaat sen kaveriks jonkin toisen sävyn, esimerkiks just tummanruskean tai mustan. Vähiten oon noiden tosi blondien kannalla, mutta eri asia jos päädyt johonkin erilailla taittuvaan vaalean sävyyn, esimerkiks sellaiseen jossa on häivähdys gingeriä tai vastaavaa. Puspus! <3: Tiina

    VastaaPoista
  19. Ruskea! Ja vaikka tuollaisilla vaaleilla raidoilla, tai sitten ihan vaan yksivärinen. Sopii mun mielestä tosi hyvin! :) Ja ei tosiaan tuossa punaisessakaan mitään vikaa ole, mutta jos muutosta halusit... ;)

    VastaaPoista
  20. värjää haaleen turkoosiks ! se vois sopia sulle :)

    VastaaPoista
  21. no ruskea tietenki!!

    VastaaPoista
  22. Punaiset, ehtottomasti! Pukee sua :)

    VastaaPoista
  23. Tummanruskeet näyttää kivoilta. :)

    Haluisin kysyy et millä oot saanu hiukses noin punaseks? Tuntuu ettei tästä mun värjäysoperaatiosta tule mitään!

    VastaaPoista
  24. NO EI AINAKAAN VAALEITA... tai keltaisiksi kai noita vois kutsua!

    VastaaPoista
  25. SATEENKAARI!! <3
    NO EI VAIS! :))
    RUSKEA TAI PUNANEN SEN OLLA PITTÄÄ! ;D

    VastaaPoista
  26. RUSKEET<3 vähä vaihteluu, kyl punaset sit saa takas! :)

    VastaaPoista
  27. ruskeat, ihan ehottomasti! tuo on niin sulonen tuo kuva oikeassa alakulmassa tuossa ruskea-kategoriassa! :3

    VastaaPoista
  28. ehrottomasti ruskeeta pehkoon ! :)

    VastaaPoista
  29. Ruskeet ehdottomasti! :) kaikki noist sopii sul mut noi ruskeet on iha sairaa kivat !! :-))

    VastaaPoista
  30. Grr, koklaappa ruskeeta vaihteluks ;)

    VastaaPoista
  31. Sulle sopii mun mielestä kaiken väriset hiukset mielettömän hyvin, mut ruskeet tai blondit olis sulla mielettömän suloset :)

    VastaaPoista
  32. Mun mielestä ruskeet tai punaset sopii ehdottomasti parhaiten! :D

    VastaaPoista
  33. Blondit ehdottomasti. :) Mutta musta jotenki tuntuu ettet innostu, eli sitte tummat :)

    VastaaPoista
  34. RUSKEA AIVAN EHDOTTOMASTI ! :) t. artturi

    VastaaPoista
  35. Ruskee on sulle paras! Saattaahan se olla vähän kakkosvalinta (ton punasen jälkeen), mutta se on se paras valinta ;)

    VastaaPoista
  36. Mun mielestä oma luonnollinen hiusväri tai sitä lähellä olevat sävyt sopivat parhaiten jokaiselle, koska ne sointuvat aina omaan ihoon. Punaiset ovat toki sinulla olleet piristävän näköiset, mutta selkeästi punasävyiset hiukset vaativat aina kylmän, punasävyisen ja vaalean ihon, jotta tulos olisi luonnollinen. En tosiaan tiedä haetko sitä itse, joten kerron vain oman mielipiteeni. Jos haluat pitäytyä edelleen punaisessa suosittelen sinulle ehdottomasti enemmän murrettuun taittavaa sävyä. Joko kuparisempi punainen tai strawberryblond olisivat paremmat. Silmiesi väri on vihreän ja ruskean väliltä, joten niitä korostaisi paremmin ruskeat hiukset. En missään nimessä ehdota liian tummaa, saatikka mustaa. Keskiruskea tai täyteläisen suklaanruskea olisi oikea valinta sinulle. Koska ihosi sävy taittaa enemmän keltaiseen kuin punaiseen, en suosittele liian paljon punaiseen taittavaa ruskeaa. Mikäli saan puuttua hiusmalliisi, ehdottaisin lyhyempää miesten klassista hiusmallia. Se ei suinkaan ole jäykkä valinta vaan kertoo muodin ymmärtämisen lisäksi ajattomasta tyylitajusta, jota sinulta kyllä löytyy. Skarppi sivujakaus viimeistelisi kokonaisuuden. Jos koet punaisen hiusvärin edelleen omaksesi haluan jakaa inspiraation lähteen sinulle henkilöstä nimeltään Patrick Wolf. Mainitsemiani klassisia miesten hiusmalleja voit bongata esim tv-sarjasta Mad Men.

    VastaaPoista