3.2.2011

Työasiaa

Oon tänään lähetellyt työ- sekä kesätyöhakemuksia. Mua alkaa pikkuhiljaa raivostuttamaan lähestulkoon jokaisessa ilmoituksessa mainittu lause "erityisesti arvostamme 1-5 vuoden työkokemusta." Oon jo monesti miettinyt, että mistäs hitosta sitä kokemusta voi repiä jos ei saa mitään muuta kuin paskaduunia.. Itse olen ollut yhden kesän puhelinmyyjänä, koska muuta en silloin saanut ja halusin shoppailurahaa Berliiniin. Viime kesänä en saanut mitään työtä, vaikka hain monesta paikasta. Viimeisin työni oli keikkatyötä, eli sain itse tarjonnan mukaan päättää milloin ja kuinka paljon halusin töitä tehdä.

Itse ajattelin alaikäisenä että kun saavutan täysi-ikäisyyden rajapyykin, työnsaanti helpottuu. Ainakaan näin ei mun kohdallani tapahtunut, eikä varmaan kenenkään ystäväni. Oikeastaan kaikki hyvät ystäväni ja lukuisat tuttuni ovat töissä joko kaupan kassalla, siivoojina, mäkissä tai puhelinmyyjinä :D Eli toisin sanoen töissä, johon melkein kaikki haluavat pääsevät. Ymmärtäkää jo tässä vaiheessa, että postaukseni pointti ei todellakaan ole se että oletan Nokian pomon saapuvan oveni taakse anelemaan minua polvillaan töihin. Itse haluaisin vain mukavan kokopäiväisen työn, jossa itse viihtyisin ja mikä vastaisi mielenkiinnon kohteitani. Kuten varmasti helposti arvata saattaa, tällä hetkellä duunipaikkojen ykkösenä listallani on työskentely vaatekaupassa.

Itselläni ei ole mahdollisuutta saada työtä vanhempieni kautta. Jotkut tuttuni ovat tokaisseet minulle "siis miten ihmeessä sä et voi saada töitä jos haet?" Niin, ja mistäs sä työsi olet saanut? Aivan, vanhempiesi avustuksella.. Kyllä mulle ainakin kelpaisi jos äitini omistaisi esimerkiksi vaatekaupan ja ottaisi minut sinne töihin, siitähän mä sitä kokemusta repisin vuositolkulla ja työn haku olisi jatkossa paljon helpompaa.

Niin, esimerkiksi kiinnostusta kyllä löytyy vaikka muille jakaa muttei tosiaankaan sitä kokemusta. Osaan puhua hyvää englantia, olen ollut kuukauden kielimatkalla Australiassa. Vahvuuksia löytyisi, mutta nykyään työnantajia ei näköjään kiinnosta jauhaa muusta kuin kokemuksesta. Ymmärrän kyllä että varsinkin sivustoilla joilla yritykset saavat ilmoittaa vapaista työpaikoista on todella paljon kävijöitä ja niitä jotka hakevat työpaikkoja. Toivottavasti edes jotkut yritykset antaisivat mahdollisuuden niillekin, joilla ei löydy niinkään kokemusta vaan vaikkapa aitoa kiinnostusta.

Ja arvatkaa mikä työnhaussa ärsyttää eniten? Se, että ainakin minä tiedän että musta olisi siihen ja pärjäisin, mutten saa mahdollisuutta vakuuttaa työpaikkoja edes haastattelun muodossa koska sinne pääsevät harvat ja valitut joilla suurimmalla osalla on nimenomaan vuosien kokemus. Täytyy vain elää toivossa, että ehkä se onni joskus potkaisee ja pääsen kivaan vakituiseen työhön, enkä mihinkään keikkatyöhön missä työporukka vaihtuu joka kerralla.. Musta ainakin tuntuu, että työn haku on tänä päivänä pelkkää tuuripeliä.




Kengät Dolce&Gabbana

Farkut, neule, hattu ja farkkutakki H&M
Kaulahässäkkä Vero Moda

Täytyy myös sanoa että vaikka lukio oli mun elämäni parasta aikaa, työnhaussa mua ärsyttää tekemäni valinta. Olisi vaan pitänyt rynnätä amikseen niin saisi ainakin töitä, kuten siskoni.. No, eikös sitä sanota että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, haha.

Mutta, mutta.. Oletteko te töissä, etsittekö töitä vai opiskeletteko? Muilla tympääntyneitä kokemuksia töiden etsimisestä? ;)
♥ söpö

38 kommenttia:

  1. Kannattaa kokeilla mennä työkkärin kautte työharjoitteluun.
    Ite tein niin, olin ahkera töissä ja pääsin vakkariksi yhteen Coffee House:sta :)
    Veikkaisin että sama saattaa onnistua jonkun vaatekaupan kohdalla.

    http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/03_nuoret/index.jsp

    VastaaPoista
  2. Opiskelen amiksessa, mutta älä luule että se mitään helpottaa. Mulla oli kk:n sisällä 28 duunihakemusta, eikä onni tietenkää suosinu mua. Jengi dissaa sossupummiks mutta ei tässä kauheesti muuta voi.

    VastaaPoista
  3. Oletko koskaan ajatellut, että kun pyydetään työkokemusta, niin sillä ei tarkoiteta välttämättä toista vaatekauppaa vaan esimerkiksi työkokemus ruokakaupassa on plussaa. Monet tekevät "ei niin toivottuja" duuneja, kuten kaupan kassaa alaikäisenä ja pääsevät sitten helposti välivuotensa aikana vaikka juuri vaatekauppaan töihin. Ja kerta nämä duunit on niin helppo saada miksi et ole jo mäkkärissä kartuttamassa työkokemusta? Etenkin jos paikka sanojesi mukaan irtoaa heti kun sinne sisään kävelet.

    VastaaPoista
  4. on kyllä, hain viime vuonna vaikka mihin enkä päässy mihinkään joten menin sitte mansikoita poimii.. tammikuun alussa hain cittariin ja vaikka hain niin aikasin niin ei sieltä mitään oo kuulunu. kumma ko ei ne päästä ees kesätöihin. -.-

    VastaaPoista
  5. voi söpö! tää on sitä mitä oon odottanu sulta jo jonki aikaa.! aivan ihana asu! värit ja kaikki.. oi nam<3 ja totta ton työnhaun kanssa. mistään ei saa töitä. -.- ite täytän kyllä vasta kesällä 18 mutta amiksessa olen ja meen smarkettiin nyt 8viikoksi työssäoppimaan. kattoo jos sieltä lohkeis ees kesätöitä (;

    VastaaPoista
  6. Hae kouluun, älä töihin. :D

    VastaaPoista
  7. Jos meikkaisit vähemmän ja kiinnittäisit snadisti vähemmän huomiota siihen miltä näytät, nii saattaisit saadakin töitä.

    Sori vaan, mutta mun pomot ei oo ikinä palkannu ketään, joka saapuu paikalle viimesimmissä muotireleissä naama täynnä pakkelia. Sä oot työhaastattelussa, ET menossa bileisiin ja sun täytyy näyttää siltä et oot valmis tekee töitä eikä miltää hienohelmalta.

    Sori vaan, mut työnhaussaki vaaditaa vähä sosiaalista lukutaitoa mitä sul ei must oo. Ainakaan sen perusteella, miltä sun puuteria täynnä oleva naamas näyttää.

    VastaaPoista
  8. oletko harkinnut opiskelua? työnhaku voisi helpottua aika lailla...

    VastaaPoista
  9. Millaisia työhakemuksia oikein kirjoitat? En halua tuomita kun en tiedä, mutta "moi mul on muotiblogi ja tykkään vaatteist, pääsenks töihin?"- ei riitä. Työhakemukseen pitää nykymaailmassa panostaa ihan hiivatisti jos ei ole työkokemusta. Itse pääsin yhteen tunnettuun vaateketjuun töihin hyvällä hakemuksella. Siinä pitää olla jotain, mikä saa päät kääntymään! Tsemppiä työnhakuun :)

    VastaaPoista
  10. mua vituttaa kans kun ei löydy töitä, tai olishan tuolla paljonkin kaikenlaista mut mihinkään ei oteta kun ei oo KOKEMUSTA.. voi herrajumala.. toivotaan että sä joskus saat jostain vaatekaupasta töitä (;

    ps. opiskelen lähihoitajaksi !

    VastaaPoista
  11. työkokemusta on helppo saada jos ei oo liian nirso, pakko sitä paskaduunia on aluks tehä, varsinkin jos on pelkkä lukiokoulutus.

    VastaaPoista
  12. Ihan samaa mieltä olen sun kanssa töitten haussa! haloo ite saavutan ton 18mittariin ens vuonna ja toivon kanssa että helpottais.. AINA vaan kokemusta.. kesätöitä ei varmaan tänäkään vuonna tiedossa kun ei ole sitä niin himottua kokemusta.. :( no sossutuilla sitten isompana :D ja itekkin kun oon lukiossa niin on tota samaa tullu mietittyä.. kavereita jotka on amitsussa tyyliin anotaan töihin esim. H&M:lle ja mut käännytetään jo ovella pois kun ei ole kokemusta -.-' :D pitää perustaa oma vaateliike :D

    VastaaPoista
  13. Mä asun vielä vanhempien luona kun käyn lukiota, mutta haluan kyllä mahdollisimman äkkiä pois täältä. Siinä on vaan se yksi pieni mutta: pitäis saada töitä, joista sais edes sen verran rahaa, että pystyy elättämään itsensä omien säästöjen sekä vanhempien ja Kelan armollisesti myöntämien tukiroposten avulla edes ensimmäisen puoli vuotta, kunnes taas sitten joulun tienoilla vois saada töitä vaikka sesonkiapulaisena. Töitä on kuulemma tarjolla enemmän kuin viime vuonna, mikä pitää varmaan ihan paikkaansa; juju piilee tietysti siinä, että ne lukuisat työsuhteet on osa-aikaisia: työtä on pahimillaan vaan 15 tuntia viikossa, eli jollain 6,5 € minimituntipalkalla saa kuukaudessa ehkä 400 euroa. Elätäpä siinä sitten itsesi.

    VastaaPoista
  14. miten olis toi opiskelu ? kun vissii tol lukion oppimääräl ei kauheest töitä tehä.

    VastaaPoista
  15. KATO KU SUST ON TÖIHIN!!! Oot maannu koko elämäs kotona, shoppaillut, bilettänyt, ollut kavereittes kanssa, matkustellut jne (vanhempies rahoilla!!!!!!!!!). sä et enää vaan pysty mihinkää 8h-työpäiviin joka viikko. :DDD ikävää mutta totta. laiska snobi

    VastaaPoista
  16. Iteki oon käyny läpi niin monet työilmotukset, et tiiän kyl niin ton sun tuskan! Joskus mietin et miten ihmeessä johonki ihan perus kaupan-alan töihin vaaditaan suurin piirtein joku maisterin tutkinto.

    Ite teen ihan perus kaupankassaa ja se on ihan perseestä, mut no can do. Haaveilen jostain kivemmasta ja esim. sen takii teenki tota, et vois sit joskus matkustella tai jotain.

    Vinkkinä voin sanoo, et sil työhakemuksella ja CV:llä on välii! Koita hioo se tosi hyväks ja laita itestäs joku pirtee ja hymyilevä kuva. Kannattaa käyä jakelemassa niitä paikan päällä, nettisivujen kautta laitetut avoimet hakemukset on ihan onnettomii!

    Onnea työnhakuun! Toivottavasti jotain kivaa löytyy. :)

    VastaaPoista
  17. Tee sitä työtä mitä saat. Tärkeintä on, että keräät edes jotain työkokemusta. Pahinta on, jos nyt lukion jälkeen makaat vain himassa, eikä työkokemusta kerry yhtään. Älä nyrpistele millekään työlle, vaan ota mitä saat ja tee se kunnolla. Hyvät ja ahkerat työntekijät huomataan, ne halutaan pitää ja niille tarjotaan parempia tehtäviä pikku hiljaa.

    VastaaPoista
  18. Oikeanlaisia kommentteja yllä. Varsinkin tuo hakemukseen panostaminen ja haastatteluun oikealla tavalla pukeutuminen.

    Olen ollut monessa videovuokraamossa myymäläpäällikkönä - nyt siirtynyt (onneksi) muihin hommiin. Täytyy kyllä valitettavasti ilmottaa, että minä en olisi sun näköistä työntekijää koskaan palkannut. Ja monia palkkasin ihan ilman mitään kokemusta, jos vain vaikuttivat hyviltä tyypeiltä.

    En halua olla ilkeä, mutta et ulkomuotosi perusteella vaikuta kovin mukavalta ihmiseltä. Voisi kuvitella, että tuntematon voisi pitää sinua pinnallisena ja turhanpäiväisenä hienohelmana. Kannattaisi miettiä, mitä päälleen laittaa. Anteeksi nyt vain, mutta "tyylikkyyteenkin" on vedettävä tietty raja. Pukeudu sitten töitä saatuasi ihan miten haluat.

    :)

    VastaaPoista
  19. Huhhuh, mitä skeidaa täälläkin täynnä. Yks vinkuu, ettei bloggaaja saa duunia, koska on pakkelihintendo haastattelutilanteessa vaikka ongelmana tais nyt olla se, ettei edes pääse siihen haastattelutilanteeseen asti. Vähän sisälukutaitoa, urpot. Ja hei, me laiskat ja hemmotellut snobitkin osataan tehdä duunia.

    Ps. suosittelen jatkokoulutusta.

    VastaaPoista
  20. Ja mistäköhän tekin nyt sitten päättelette, että Söpö pukeutuu haastatteluun juuri samalla tavalla, kuin blogin kuvissa. Onko käynyt mielessä, että ehkä Söpölläkin on ihan omat suunnitelmansa siihen, miten hän työhaastatteluun varautuu. Tyhmää olettaa blogin kuvien perusteella jotain tuollaista, aika narrow minded.

    P.S. Paneutuminen yritykseen, rehellisyys, aito innostus, iloisuus ja sosiaalisuus toimii haastattelutilanteissa aika hyvin, jos palkkaava ei satu olemaan rasisti tms. Esimerkkinä vaan, että Suomen laissa on kiellettyä evätä hakija ulkonäön, seksuaalisen suuntautumisen ym. takia. Eli ehkä se ei ole kaikki kaikessa (vaikka itsekkin laitan toki hiukset ponnarille näyttääkseni ahkeraltammalta ja pirtsakammalta, myönnetään).

    -23v. kassana, toimistopäällikkönä, assistenttina ja vanhusten hoitajana toiminut.

    VastaaPoista
  21. Ensiks olis kannattanu hakee jatko-opiskeleen!!! saa muuten paljopaljo helpommin duunia.Sit kannannattaa miettii et jos lähtis ulkomaille duuniin...jostain syystä työnantajat arvostaa kansainvälisyyttä...ainakin itellä helpottu asia.
    Ja meet mutsilta ja faijalle ruikuttaan niin yleensä neki hommaa ihan hyvän duunin suhteillaan.

    VastaaPoista
  22. "Jos meikkaisit vähemmän ja kiinnittäisit snadisti vähemmän huomiota siihen miltä näytät, nii saattaisit saadakin töitä.

    Sori vaan, mutta mun pomot ei oo ikinä palkannu ketään, joka saapuu paikalle viimesimmissä muotireleissä naama täynnä pakkelia.

    Sori vaan, mut työnhaussaki vaaditaa vähä sosiaalista lukutaitoa mitä sul ei must oo. Ainakaan sen perusteella, miltä sun puuteria täynnä oleva naamas näyttää. "

    - Voi hyväluoja sanon vaan. Puuterin käyttö se totta kai vaikuttakin työn tekemiseen. Söpöhän sano haluavansa töihin VAATEKAUPPAAN, jossa ihan varmasti katsotaan, että hakija on siistin ja asiallisen näköinen.

    Ja jos söpön tyyliin kuuluu tän PUUTERIN käyttäminen, niin se ei varmasti estä mitenkään työn saantia :D
    Eri asia jos hakis esim. raksalle töihin. Sinne hakiessa ei varmaan tarvii kovinkaan siistiltä näyttää.

    Kun sulla tota lukutaitoa riittää, niin varmasti tajusit myös tekstistä sen, ettei söpö pääse välttämättä edes HAASTATTELUUN asti. Eli tuskinpa ulkonäkö ja PUUTERIN käyttö vaikuttaa paljoakaan siihen, ettei hän töitä saa.

    Ja söpölle, TSEMPPIÄ ! :)

    VastaaPoista
  23. "KATO KU SUST ON TÖIHIN!!! Oot maannu koko elämäs kotona, shoppaillut, bilettänyt, ollut kavereittes kanssa, matkustellut jne (vanhempies rahoilla!!!!!!!!!). sä et enää vaan pysty mihinkää 8h-työpäiviin joka viikko. :DDD ikävää mutta totta. laiska snobi "

    - Johan söpö tossa tekstissä mainitsee, että ON tehnyt myöskin elämässään töitä. Lukio-opintojen ohella ei ehkä riitä aika tai jaksaminen töiden tekemiseen. Eli kesätöitä on tehty ja noita keikkahommia nyt välivuotena!
    Sinuna painuisin tekemään niitä TÖITÄ, enkä kuluttais aikaa turhaan paskan jauhamiseen. Kiitos ja hei. :)

    VastaaPoista
  24. ootko tullut ajatelleeksi että varmaan n. 10 000 muunki hipsterin unelma pk-seudulla on päästä vaatekauppaan töihin..

    VastaaPoista
  25. mulla sama juttu, oon ollu yhen kokonaisen kesän töissä 4 vuotta sitten. ja se ei liittyny mihkä kauppatyöhön, niin mistä saa sitten sitä kokemusta ku on kolunnu koko kaupungin putiikit läpi ja jokapaikassa selitetään että pitää olla työkokemusta, no mistä helvetistä saat sitä kerta et pääse ees töihi :--D

    VastaaPoista
  26. "Vaan" 9 kuvaa samasta asusta.. Etkö jäätyny tos farkkutakissas? Vai oliks sul ton pääl sit jotai
    Ja miks et muka voi mennä esim. mäkkiin et saisit sitä työkokemusta? Sit voisit sen jälkee vaikka joskus päästä sinne vaatekauppaas tms.

    VastaaPoista
  27. Mene sitten sinne amikseen tai mäkkiin töihin niin saat sitä kokemusta.

    Ja tosiaan samaa ihmettelen kuin edellinen, eikö sulla tuu kylmä pelkässä farkkutakissa? :D Vai onko noi vaan kuvauksessa ja sitten vedät päälle vielä toppatakin?

    VastaaPoista
  28. Välil pitää tehä paskaa, et saa jotain hyvääki. Mee sinne Siwan kassalle (jonne on muuten yllättävän vaikee päästä) hetkeks aikaa, jotta saat sitä paljon haluttua työkokemusta. Ei työnantajia useimmiten kiinnosta vittujakaan missä sä oot ollu töissä, kunhan oot jossain ollu. Ei tähtiä haeta taivaalta hyppäämällä, täytyy käyttää tikapuita.

    Mä oon tehny silleen, luonut suhteita matkanvarrella, ja nyt teen 40 tuntista työpäivää hyvällä palkalla just siellä missä nyt haluaisinkin olla. Vanhemmat ei oo voinu jeesaa mitenkään.

    VastaaPoista
  29. Ensinnäkin: jokaisella on aivan oma tyylinsä, jonka mukaan jokainen saa saapua työhaastatteluun niinkuin itse parhaaksi näkee. Toki toivottavaa ovat siistit vaatteet ja huoliteltu ulkoasu, mutta olen myös nähnyt niitä ketkä tulevat ja menevät aivan missä vaatteissa haluavat. Kuten joku tuolla jo ylempänä mainitsikin, eihän meistä kukaan tiedä millä lailla söpö pukeutuu työhaastatteluun, ja kyllä minusta Söpö itse on kaikista paras määrittelemään sen, millaisena hän pitää sopivaa työnhakuasua.

    Tämä oravanpyörä juuri siitä onko sinulla työkokemusta vai ei on jokaisen opiskelijan kirous - olitpa sitten lukiosta valmistunut tai ammattikorkeakouluopiskelija kuten minä itse olen. Töitä on haettu, ja kaikkialla tulee vastaan sama "edellytämme kokemusta niin ja niin pitkältä ajalta jne." Monissa kaupungeissa esimerkiksi kesätöihin voi päästä arvonnoissa, mutta tällöin tuuria pitää olla mukana. Mutta muistakaahan hei ihmiset, että esimerkiksi yläasteen aikana tehdyt tet-harjoittelut, sekä esimerkiksi erilaiset taksvärkkipäivät jne. ovat myös työkokemusta! Minäkään en ole päässyt kuin vain yhtenä kesänä töihin (ja ei riipu mitenkään hakuaktiivisuudesta), ja hakemuksiin olen vain sitkeästi laittanut työkokemukseksi tet-harjoittelut sekä nykyiseen koulutukseeni kuuluvat harjoittelut. (Ja kyllä tiedän, ei ne välttämättä auta jos haetaan vaikka sellunkäsittelijän kokemusta ja olet ollut kaupassa töissä/harjoittelussa, mutta ainakin sinulla on näyttöä siitä, että osaat monia erilaisia taitoja)

    Tärkeintähän on se, että on myös valmis tekemään niitä myönnytyksiä. Toki aina olisi hyvä ja mukava saada oman alan töitä koulutuksen ja kiinnostuksen mukaan, mutta se ei vaan aina ole mahdollista työtilanteen ja muidenkin työnhakijoiden määrän kannalta. Mutta meille opettajat ovat sanoneet, että kokemus alalta kuin alalta on hyväksi, aina voi ajatella kehittävänsä esimerkiksi sosiaalisia taitojaan paikassa kuin paikassa (olipa se mäkkärin tai siwan kassa, tai sitten vaatekauppa).

    Itselläni on tietysti mahdollisuus tehdä kesäopintoja, ja sitä kautta saada opintotuet, mutta mielelläni tekisin kesälläkin ihan kunnon töitä. En mie vaan voi tehdä muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta, ja olla sinnikäs tässä työnhaussa. Tsemppiä kaikille työnhakuun, ja Söpö: usko vaan siihen että pääset vielä vaatekauppaan töihin. Jos se ei ole mahdollista syystä tai toisesta tänä vuonna, niin varmasti se on sitä tulevaisuudessa. :) Oot fiksu ja filmaattinen nuori, jolla on varmasti hyviä edellytyksiä juuri tuohon mainitsemasi työn tekemiseen kunhan vain paikka tärppää kohdilleen. :)

    VastaaPoista
  30. Työnhaussa muutenkin niiden pelkkien hakemusten lähettäminen on monesti yhtä tyhjän kanssa (varsinkaan jos sitä kokemusta ei ole), vaan pitää olla muullakin tavalla aktiivinen. Esimerkiksi just käy paikan päällä viemässä työhakemuksen tai vaikka soittamalla. Mun kaveri pääsi vaatekauppaan töihin todella minimaalisella työkekemuksella vain menemällä liikkeeseen viemään hakemuksen. Muista, että yli puolet kaikista työpaikoista ei tule edes minnekkään nettiin/lehtiin, vaan kyllä niitä duunipaiikoja on olemassa, vaikkei niistä olisi missään Molin sivuilla mainitukkaan.
    Mä pääsin ylioppilaaksi kanssa viime keväänä ja nykyään opiskelen yliopistossa. Ja mullakin oli todella työn ja tuskan takana saada niitä töitä viime kesäks, lähettelin ainoastaan hakemuksia ja yhteenkään paikkaan en saanut edes haastattelukutsua. Pääsin sitten suhteilla duuniin, mutta mua stressaa jo valmiiks tän vuoden kesätyönhaku-urakka.
    Eikä todellakaan kannata olla liian nirso, eikö oo tärkeintä että on edes jotai duunia, joka edes pikkiriikkisen tuntuu mielekkäältä?

    VastaaPoista
  31. Vaatekaupan myyjän työ ei ole välttämättä ihan niin glamoröösiä kun kuvittelet..ihan perus myyjän työtä, samaa kun se puhelinmyyntikin, paitsi fyysisesti rankempaa koska on seisomatyötä. Pääosin työaika menee ihan siihen kassalla seisomiseen, uuden tavaran purkamiseen ja myymälän SIIVOAMISEEN: sovituskoppien tyhjentämiseen henkareihin kiedotuista vaateläjistä, uudelleen henkaroimiseen ja järjestämiseen, vaatteiden viikkaamiseen..

    Itse nautin työstäni, mutta monesti huomaa nuorten harjoittelijoiden pettymyksen, kun ne tajuaa ettei siellä voikaan vaan sovitella itse vaatteita ja kipsuttaa korkkareissa ympäriinsä..

    VastaaPoista
  32. lol ja miten oli se "lupaan olla ahkerampi blogin kanssa helmikuussa" ps. tee töitä joita tarjotaan. kelaa ku toiset ei saa minkäänlaista työtä ja sä valitat ku et pääse h&m töihin. hohhoijaa.

    VastaaPoista
  33. miten hait kesätöitä vaatekaupoista? siis mistä sait niitä papereita, jotka piti täyttää? toivottavasti vastaat kysymykseeni..

    VastaaPoista
  34. Onhan tuo muuten vähän pöhköö ajatella että Söpö olis joku kunnon snobi blogin kuvien yms perusteella. :D Itekin tykkään laittautua ja näyttää hyvältä, mut en mä kouluun tai vaikka just työhaastatteluun ala tälläytyyn viimesen päälle. shoppailureissulle ja illan bileisiin sitä yleensä vähän laitetaan ja tietenki bloginsa kuviin voi panostaa jos vaan aikaa riittää. Ja jos sitte tykkää lauttautua paikkaan ku paikkaan, niin kyllä kai sitä menee työhaastatteluunkin mieluiten omana itsenään ja hienona jos se vaan on se oma juttu.

    Sun kannattaa Söpö varmaan vaan koittaa päästä nyt ees johonkin niinku noi muutki sanoo. Paskaduunia sitä aina aluksi joutuu jokainen tekemään.. Luin että Marilyn Monroe oli tehdastyöläinen tai jotain ennen sen näyttelyuraa. :D Mullaki on eessä lukion jälkeen varmaan se kaupan kassalla istuminen ja työkokemuksen saanti... Ja ei kyllä mitään hajua mistä ihmeestä ens kesälle voi alle täysikäsenä saada töitä ilman mitään kokemusta. Pakko yrittää joka paikkaa vaan..

    VastaaPoista
  35. Olisi mielenkiintoista kuulla, millä tavalla sinun mielestä eroaa työ 'kaupan kassalla' ja vaatemyyjänä. Omasta mielestäni niissä ei ole kiinnostavuudeltaan juurikaan eroa, vaikka vaatteiden/laukkujen/kenkien etc ystävä olenkin. Nimim. olen tehnyt molempia hommia.

    VastaaPoista
  36. Kyllähän toi työnsaanti on erittäin vaikeaa, varsinkin ilman ammattia. Tyttöystäväni laittoi yli60 hakemusta 2 viikon aikana ja vastauksina "Kiitos mielenkiinnostanne, mutta ette ollut sopiva hakemaamme työhön plapalaplapl.." paskalla. Itse olen töissä, mutta tosin suhteiden kautta, ilman niitä olisin varmaankin työttömänä tai puhelinmyyjänä. Kyllä puhelinmyyjätkin tienaavat hyvin, jos on hyvät puheenlahjat yms.

    VastaaPoista
  37. oli muuten helvetin upea asu !! +10 :) en oo ikinä nähny et tollanen paksu neule sopii noi hyvi kellekkää .

    VastaaPoista
  38. On ilmiselvää, ettei pelkällä lukiopohjaisella koulutuksella pääse kuin mäkki, puhelinmyynti, tms. hommiin. Ei sillä, että niitä millään tapaa halveksuisin. Ei muuta kuin ammattikouluun pulpetin ääreen ! :) vinkvink; Itse sain heti vakituisen työpaikan valmistuttuani ammattikoulusta :D

    VastaaPoista